Yksinolo voi vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen mitä ihmeellisimmillä tavoilla.
Olen ollut sinkkuna pitkään, viihdyn sinkkuna, en kaipaa parisuhteeseen. Mutta eilen, kun ystäväpariskunta oli käymässä täällä pääkaupunkiseudulla, ja tulivat sitten minun luokseni yökylään, huomasin itsessäni aivan oudon piirteen, jota häpeän suunnattomasti.
Katseltiin illalla leffaa. Sivusilmällä huomasin, kun he pitivät toisiaan kädestä kiinni, hymyilivät, välillä pussasivatkin, ja minulle tuli ihan hirveä olo. Sydän hakkasi, niskakarvat nousivat pystyyn, aloin hikoilemaan. Hetken jo luulin, että olen saamassa sydänkohtauksen. Se oli ihan hirveää.
Olin tosi helpottunut, kun leffa päättyi, ja mentiin nukkumaan. Mutta se vain paheni siitä. Meillä on makkarien välinen seinä tosi ohut, pienetkin äänet kuuluvat siitä läpi. Makasin sängyssä, yritin olla ajattelematta, mutta vähän väliä huomasin, että kuuntelen korvat höröllä, että kuuluuko sieltä jotain ääniä. Mielikuvitus kävi ylikierroksilla, ja olin varma, että he pussailevat ja sekstailevatkin siellä. Tuli kamalan tukala oli, hikoilin lakanat ihan märiksi, enkä saanut silmäystäkään unta koko yönä.
Pahinta oli se, kun aamulla väsyneenä tein meille aamiaista. He menivät yhdessä suihkuun! Mielikuvitus lähti taas laukalle, näin sieluni silmin kuinka he siellä saippuoivat toisiaan. Kädet oikein tärisivät niin että läikytin kuumaa kahvia rinnuksilleni.
Mietin asiaa pitkään, enkä keksinyt mitään muuta selitystä, kuin että olen kateellinen siitä, että joku on löytänyt rakkauden, henkilön, jonka kanssa on hyvä olla, jota rakastaa aidosti. En ikinä olisi voinut kuvitellakaan, että minusta tulee tällainen. Olin todella helpottunut, kun he lopulta lähtivät.
Seuraavan kerran kun Emma ja Olivia ovat käymässä täälläpäin, niin ehdotan heille, että menevät hotelliin.