Siirry suoraan sisältöön

Setämiehen lyhyet

"Setämiehen lyhyet" suomenkieliset osat 1 ja 2 on julkaistu, englanninkielinen osa 1 julkaistaan 27.7 ja osa 2 elokuussa 2025.

Kirjoihin on koottu eri alustoilla, mm blogissa, somessa ja joillain keskustelupalstoilla julkaistuja tekstejäni.

Yhdistävä tekijä kaikille jutuille on se, että niiden on tarkoitus olla hauskoja. Osassa ”aina ei voi onnistua” on tositarinoita (ihan pientä värikynää on saatettu käyttää) joista lähes kaikki ovat tapahtuneet allekirjoittaneelle, muissa osissa jotkut saattavat perustua enemmän tai vähemmän tositapahtumille, tai saattavat olla täysin keksittyjä, kirjoittaja ei aina itsekään punaviinihöyryissään ole varma. Vahingossa johonkin väliin on saattanut eksyä ripaus romantiikkaa.

Huumori näissä on toisinaan aika mustaa, mutta pohjimmiltaan aina hyväntahtoista. Ei aina poliittisesti kovin korrektia.

Kirjoitukset on jaettu kuuteen eri teemaan:

”Aina ei voi onnistua”

Tarinoita siitä, miten kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä

”Rakkaus, seksi ja parisuhteet”

Kertomuksia rakkauden ja ihmissuhteiden kokemusasiantuntijan elämästä, sinkkuilusta ja siihen johtaneista syistä

”Eläminen teinien kanssa”

Kun hermoja kiristää se keskenkasvuinen perkeleestä syntynyt pöntönohikusija joka asuu meillä

”Lemmikit”

Koirat on keksitty vain kiusaamaan meitä, ja meidät niitä

”Naapurirakkautta”

Urbaanin ympäristön elämää ja naapureiden kyttäämistä

"Science fiction"

Oman elämänsä Pelle Pelottoman kokeiluja ja mietteitä

Ostomahdollisuudet - klikkaa tästä

Oh hi there 👋 It’s nice to meet you.

Sign up our newsletter to receive awesome content in your inbox.
One lucky subscriber wins a free eBook every week!

.

fiSuomi